lauantai 12. elokuuta 2017

Menin ja ostin lankaa


Helsingistä on selvitty. Reissusta on jo viikko mutta nyt vasta sain postauksen kirjoitettua. Kaupungista ei tarttunut mukaan oikeastaan muuta kuin lankaa, eikä sitäkään kovinkaan paljon, mutta jotain kuitenkin. Langan ostaminen olikin koko reissun agenda... No ei ihan. Kävin kolmessa lankakaupassa, josta lisää alla. Reissua varjosti sunnuntain ja maanantain rankat sadekuurot, mutta muuten reissu oli hyvä ja onnistunut. :)

Menitan väriloistoa

Ostoslistallani oli oikeastaan vain Dropsin Fabel-lanka, sillä aion todellakin neuloa huivin. Langat on ostettu joten enää ei voi perääntyä. Lisäksi ostin tädille Dropsin Baby Merinoa, joka on aivan ihanan pehmeää! Yhdestä kaupasta menin ostamaan muutaman kerän Schachenmayrin Cataniaa, sillä se on hyväksi havaittu lanka.

Menitan ovi kutsuvasti auki

Menita Helsinki
Korkeavuorenkatu 20

Parhain lankakauppa jossa olen koskaan käynyt! Liike pullollaan ihania lankoja, kaikkea mahdollista ja löysin kaiken etsimäni. Henkilökunta oli ystävällistä ja auttoi mielellään kaikessa. Liikkeestä lähti hyvillä mielin, ja kun seuraavan kerran menen Helsinkiin, suuntaan suoraan Korkeavuorenkadulle. Valikoimissa oli mm. Dropsin, Sandnesin, Rowanin ja Novitan lankoja vaikka millä mitalla. 

FiinaNeule
Simonkatu 12

Suloinen lankakauppa Helsingin Kampissa, jossa katseeni nauliintui Schachenmayrin Catania -osastolle täysin. FiinaNeule ei ollut yhtä iso kuin esimerkiksi Menita, mutta lankoja löytyi täältäkin roppakaupalla ja samoin ystävällistä palvelua. 

Snurre
Malminrinne 1

Snurresta en ostanut mitään mutta kävin kuitenkin sielläkin nuuhkimassa. Snurressa oli todennäköisesti näistä kaikista kolmesta kaupasta parhain kirjavalikoima, ehdin bongata kaupasta uusimman Virkkuri-kirjankin. Lankojen lisäksi Snurressa oli myös kattava valikoima koukkuja, puikkoja ja muuta mitä virkatessa ja neuloessa voi tarvitakaan.

Dropsin Fabel, sävyä 113

Cataniaa kahdessa sävyssä: vaaleanpunainen 0408 ja luonnonvalkoinen 0130

Että sellaista Helsingistä. Fabelista aion tehdä huivin ja Cataniasta itselleni virkatun penaalin, kuviovirkkauksella. Toivottavasti onnistuu. Ennen näitä virkkaan kuitenkin kolme muuta penaalia, yhden veljelle ja muut kavereille.

Niiden valmistumista odotellessa! :)

Paluumatkan aktiviteetti!
Ei ole maksettu mainos.

2 kommenttia:

  1. Aaah, aivan alkaa sormia syyhyttää kun noita keriä katselee! Ehtisiköhän, jaksaisikohan, viitsisiköhän itsekin aloittaa jonkin syksyisen neuletyön...

    VastaaPoista