sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Himmeli!


Iltaa! Syys-lokakuun vaihteessa järjestetyiltä Seinäjoen käsityömessuilta ostin Taito Etelä-Pohjanmaan himmelitarvikepakkauksen. Aloittelin himmelin kasaamista jo lokakuun puolella, mutta homma vähän unohtui. Himmeli pölyttyi aikansa pussissa lattialla mutta tänään otin asiakseni tehdä sen loppuun. 

Kun hommassa pääsi vauhtiin, kokoaminen alkoi tuntua kivalta. Ohje oli helppo ja yksinkertainen. Tosi iso tuosta tuli, ja ainakin tässä pikkuluukussa se näyttää jättimäiseltä huoneen nurkassa. Lähikuvaa tästä himmelistä ei kannata ottaa, sillä en ehkä ihan ammattimaisesti noita pillejä toisiinsa kiinnitellyt, mutta siinäpä ovat. :) Ripustin sen langalla verhotankoon, sillä muutakaan paikkaa ei ole. 

Timanttihimmeli.

Kiinnitin yläkulmaan muutaman valkoisen puuhelmen, en tiedä miksi. Joka tapauksessa olen tyytyväinen! Pillejä jäi vielä aika lailla ja rautalankaakin, niin ehkäpä innostun joku päivä väsäämään niistä jotakin.

Joulu tuloo!
Jouluvalaistusta kaupungilla.
Tämän himmelipostauksen myötä hauskaa joulun odotusta kaikille!

perjantai 10. marraskuuta 2017

Unisieppari


Heippa! Oon jo jonkin aikaa miettinyt, että voisi olla kiva kokeilla tehdä unisieppari. En itse kärsi pahoista unista mutta koristeenahan unisiepparit ovat upeita. Päätin siis tarttua tuumasta toimeen. Suomalaisesta kirjakaupasta ostin 20 cm halkaisijan metallirenkaan sekä puuhelmiä. Lankaa löytyi omasta varastosta, Schachenmayrin Cataniaa sävy 0130. 

Virkatun osuuden ohjeen löysin Haafner Linssenin kirjasta Virkatut mandalat. Tämän mallin nimi on Tulppaaneja Amsterdamista. Kuvio on heti aivan eri näköinen kun se on virkattu yhdellä värillä. Kuviota oli kiva virkata! Varsinkin nyt kun olen yrittänyt kuumeisesti neuloa, niin on mukava heittää aivot narikkaan ja vaan tehdä sen kummempia ajattelematta. 


Kiinnitin virkatun kuvion metallirenkaaseen kiinteillä silmukoilla ja se olikin yllättävän helppoa! Vaikein osuus tämän siepparin teossa olikin sitten nuo helmet. Sellaiseen näpertelyyn olen aivan liian kärsimätön. Yritin tuhat kertaa saada niitä jotenkin hienosti, mutta sitten päätin että antaa olla. Mun unisieppari on aika pelkistetty, tästä puuttuu kaikki krumeluuri. Seuraavalla kerralla aion kokeilla ainakin sulkia helmien lisäksi! 

Tekovaiheessa.
Keskeneräinen sieppari aamuauringossa. Siinä esimerkki epätoivoisesta helmien kiinnityksestä.

Kämpän seinillä ei ole mitään, mihin voisi siepparin kiinnittää, joten kiinnitin sen tyylikkäästi maalarinteipillä. Tätä kirjoittaessa unisieppari kuitenkin jo lähti irti. Lisää teippiä!

Saa nähdä, kuinka hyvin mahdankaan nukkua ensiyönä!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Mitä on tullut tehtyä

No ei oikeastaan mitään.


Paitsi että olen neulonut ekat sukat, melkein itse! Onhan ne epätasaiset ja reikiäkin löytyy sieltä ja täältä, mutta voisin jopa väittää että nuo muistuttavat sukkia. Seuraavaksi sukkien pitäisi suunnata Ruotsiin yksivuotiaan pikkujalkoja lämmittämään. 

Mä olen aina jotenkin pelännyt neulomista ja etenkin villasukkien neulomista, sillä 1) monta puikkoa, 2) liian monta silmukkaa, 3) noin monta välinettä ja silmukkaa yhdessä vaikuttaa sekavalta. Mutta kunhan siitä alkuun pääsi, niin se ei vaikuttanut enää niin vaikealta. Viimeksi neuloin sukat ala-asteen viidennellä luokalla ja sieltä nuo traumat ehkä tulevatkin. Ne sukat eivät todellakaan kestä päivänvaloa. Ja kaiken lisäksi niin monien reikien ansiosta päiväkin paistaa niistä läpi. Mutta ehkä minusta tulee virkkaajan lisäksi myös neulojakin. Aika näyttää. 

Nämä sukat on neulottu Novitan Nordic Wool -langalla, mikä ei todennäköisesti ole mikään sukkalanka, mutta niistä neuloin kuitenkin. Käyttämäni sävy on numero 116.

Muuta en sitten olekaan saanut aikaiseksi. Koulu vie aikaa ja vaikka koulukavereiden kesken järjestetäänkin melkein joka viikko neulonta- ja virkkauspiiri, niin en ole saanut valmiiksi mitään. Joululahjojakin pitäisi alkaa tekemään kovaa kyytiä. :)

Hyvää marraskuun alkua kaikille!