lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäisvirkkuu


En ole moniin vuosiin kasvattanut rairuohoa, mutta tänä vuonna niin tein ja siitä tulikin vinoon kasvanutta ja harvaa! Rairuohon kasvatuksen tausta-ajatuksena oli kuitenkin se, että pääsisin virkkaamaan purkeille suojuksia! Loppujen lopuksi, useampien purkamiskertojen jälkeen niistä tuli kivoja ja sopivia!

Homma vielä pohdintavaiheessa.

Kylvin ruohon keskeltä kahtia leikattuihin kaupan muovisiin hillopurkkeihin. Virkkasin suojuksia siis kaksi kappaletta ja pyrin, että niistä olisi tullut samankokoiset mutta eipä tullutkaan. Ensimmäisestä tuli liian iso ja toisesta oikeastaan juuri oikean kokoinen. Niin sitä vaan kehittyy kun tekee ja kokeilee. Virkkasin nämä Novitan valkoisella merseroidulla puuvillalangalla ja koukulla numero 2,5. Olen heikkona kaikenlaisiin pitsireunuksiin, joten totta kai tässäkin piti sellainen olla!

Vasemmalla kiehahtanut sokeriliemi ja oikealla tärkkäystä odotteleva pitsisuojus.
Hetki ennen tärkkäystä. Huomaa linssilude-sakset.

Kun sain virkkuut valmiiksi, kiehautin sokeriliemen, jossa purkinsuojukset tärkättiin. Kuivumisen pitäisi kestää vuorokauden, mutta minä en ainakaan hätähousuna jaksa odottaa, joten aamulla asettelin ne jo paikoilleen ja noin 12 tunnin kuivumisen jälkeen ne olivatkin jo aivan hyvät!

Kuvaukselliset tipuset.


Lähikuvaa.

Ruoho on harvaa, mutta pitsisuojukset sitäkin upeampia!

Kuvissa näkyvä vaaleanpunainen pitsiliina ei ole minun tekemäni (osaisinpa virkata tuollaisen!), vaan isomummun! Pitsireunusten lisäksi rakastan kaikenlaisia pitsiliinoja, joten täytyy siis opetella tuollaisiakin virkkaamaan. Näyttää monimutkaiselta mutta lopputulos on kyllä upea!

Täällä päin pääsiäistä vietetään lumisateessa, joten oli sinänsä onni, että kylvin rairuohoa. Ei täällä mikään muu viherräkään!

Hauskaa pääsiäistä kaikille!

P.S. Pääsiäisen kunniaksi blogi löytyy nyt myös Instagramista nimellä kaisakoukku. Tervetuloa seuraamaan sillekin puolelle!

2 kommenttia: