tiistai 27. kesäkuuta 2017

Lankaa!


Minulla on kesken nyt kaksi aika suurta projektia, sen takia blogissa on ollut hiljaista. Virkkausblogissa on se huono puoli, että kirjoitettavaa on oikeastaan vaan silloin kun on saanut jotakin valmiiksi. Ajattelin kuitenkin kertoa langasta, jota tilasin Novitalta! 

Viime viikolla Novita julkaisi tämän vuoden syksyn ja talven lankakartat! Hassua tässä on se, että yli vuosi sitten minua eivät olisi paljon lankakartat liikuttaneet mutta nyt liikutti ja todella. Ihastuin ikihyviksi uusiin väreihin ja lankoihin, ja aion ainakin käydä kaupassa hypistelemässä uutta Wool Cotton lankaa, joka kuulostaa aika ihanalta ja väritkin ovat ihanat. 

Otin siis asiakseni ja tilasin lankaa. En ole aiemmin käyttänyt Novitan Alpaca Woolia, mutta tämän ihanan värin takia ostin sitä viisi kerää. Väri on 643 ja nimeltään kettu. Viidestä kerästä ei saa vielä mitään isompaa projektia tehtyä, mutta ainahan tätä voi ostaa lisää. 


Edellisen postauksen keskeneräiset ovat edelleen keskeneräisiä. Ei sinänsä yllätys, mutta osa niistä on kovaa kyytiä valmistumassa. Olen myös aloittanut ensimmäisen tilaustyön tekemisen ja se valmistuu sutjakkaasti aina kun saan koukun käteeni. Minulla on tässä aloitteilla myös eräs ompeluprojekti. Saa nähdä mitä siitä tulee. :)
Ei ole maksettu mainos.

2 kommenttia: