torstai 1. kesäkuuta 2017

Keskeneräiset

Niin. Blogin perustamisen tarkoitus oli siis saada keskeneräiset virkkuut valmiiksi. Toisin on käynyt. Olen aloittanut aika paljon uusia projekteja ja valitettavasti olen aika huono saamaan ne valmiiksi. Ongelmana on myös se, että innostun nopeasti, ostan langat, innostus lopahtaa. Mutta hätä ei ole tämän näköinen! Aion parantaa tapani! :D


Heti ensimmäisessä postauksessa mainitsin, että keskeneräisenä on isoäidinneliöpeitto. No se on edelleen kesken. Neliöitä on kiva tehdä ja ne valmistuvat nopeasti ja monta yhdessä illassa, mutta välillä ei tee mieli tehdä niitä laisinkaan. Näiden neliöiden värit ovat kyllä kivat (peräisin Novitan viime syksyn lehdestä) ja todennäköisesti tämä valmistuu syksyksi, jollen sitten yllätä itseäni.


Jotakin on valmistumassa mintunvihreästä ja valkoisesta kalalangasta, mutta ei kovinkaan ripeään tahtiin. Minulla on vähän vaikeuksia ohjeen kanssa, koska menin taas kerran sooloilemaan. En ymmärrä mikä siinä on, kun ei voi tehdä juuri niin kuin ohjeessa käsketään. Olen joutunut purkamaan aika monesti, en ole viitsinyt laskea... Joka tapauksessa langat ovat ihania ja värit sointuvat yhteen niin nätisti! Oikeat kesävärit, siispä olisi mukava saada tekele valmiiksi kesäksi.


Villasukat Novitan seiskaveikan Polariksesta (sävy on nimeltään Aamun sarastus). Aloitin nämä helmikuussa ja olen edennyt kantalappuun asti, eli en kovinkaan pitkälle. Kaivoin sukan puolikkaan lankakorista ja onnistuin juuri ja juuri pelastamaan puikoilta karanneet silmukat. Haluaisin kovasti oppia neulomaan mutta se taitaa olla vähän liian monimutkaista meikäläiselle. Liian monta välinettä ja silmukkaa. Virkkaamisessa kun on vain yksi kutakin, niin ei mene pasmat sekaisin. :) Lanka on kyllä mukavan väristä ja silmukatkin erottuvat varmasti.


Tämäkin raukka on odottanut valmistumistaan jo kauan. Ohje on peräisin Virpi Marjaana Siiran Oma koppa 365 -kirjasta. Se on virkattu pyöreä mandala, joka on taitettu keskeltä. Kukkaro siitä pitäisi tulla ja minulla on jo kehyksetkin, mutta sen ompeleminen mandalaan kiinni oli odotettua vaikeampaa. Ehkä joskus, ehkä joskus... 


Jotakin on myös valmistumassa mustasta ja limenvihreästä puuvillalangasta. Tämä on työ, jota olen tekemässä veljelle, mutta uskon, ettei sillä ole kiirettä nyt kun koulutkin jo loppuvat. Jospa sitten syksyksi saisin sen valmiiksi... hehheh. 

Loppujen lopuksi kun nuo listasin, niitä ei olekaan niin paljoa. Ne ovat kuitenkin aika suuritöisiä juttuja, eivät mitään yhden illan käsitöitä. Pitäisi opetella kärsivällisyyttä... Mutta kuten blogista voi nähdä, olen minä jotakin saanut valmiiksikin. ;) Kun saan nämä ainakin osittain valmiiksi tai todennäköisesti jo sitä ennen, niin aloitan maton virkkaamisen. Ohje on, kude on, koukku on. Inspiraatiota vielä odottelen. :)

Hauskaa kesäkuun ensimmäistä päivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oliskohan jollain asialla vaikutusta, että Kaisa Koukku alkoi miettimään keskeneräisiä töitä...tsemppiä valmiiksisaattamisessa ;)

    VastaaPoista