lauantai 17. marraskuuta 2018

Syysmetsän sukat



Mulla villasukkabuumi jatkuu, ehkä kuitenkin hiipuneempana kuin alkusyksystä. Alkusyksystä sain tehtyä myös Niina Laitisen suunnittelemat Syysmetsän sukat, joiden ohje oli Parhaat sukat & lapaset -lehdessä, jonka sain poikaystävältä. Koko lehti täynnä ihania sukkia ja lapasia, suosittelen. :)

Nämä on aivan ihanat ja olivat mukavat neuloakin. Alkusyksystä istuin monen monta iltaa nojatuolissa ja tapitin (lue: kuuntelin) Netflixistä sarjoja ja kudoin samalla. Ohjeet olivat selvät ja kuviotakin oli helppo seurata. Aion kyllä tulevaisuudessa kutoa muitakin Niina Laitisen suunnittelemia sukkia, aivan ihania malleja. :)

Silloin oli vielä puissakin lehtiä

Näille sukille on kyllä käynyt hieman ohraisesti, sillä mun upeat päättelytaitoni pettivät minut (jälleen) ja sukkien kärkeen tuli reikä. Ehkäpä sen takia olen taidokkaasti varastoinut sukat laatikon perälle. Joku kerta täytyy kerätä rohkeutta sen verran, että uskaltautuisin korjaamaan vahingot.


Ohjeessa oli käytetty lankana Gjestalin Maija-sukkalankaa, mutta mä pitäydyin Novitassa. Käytin 7 veljeksen värejä kallio (048), auringonkukka (268) ja luonnonvalkoinen (010). Tykkään kyllä näistä väreistä, vaikkakin ohjeen sukissa olikin käytetty hieman syksyisempiä lankoja. 



4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! :) Niinan mallit on kyllä kivoja neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin ovat, ja kivaa kun häneltä on tullut jo kaksi sukkakirjaakin.

      Poista
  2. Hienot niistä tuli! Uutta puikoille vaan, ellei jo olekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kyllä vain, monet sukat on ollut puikoilla jo näiden jälkeen.

      Poista