sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kudekori narsissille



Kevät on tullut ja ostin narsissin! Keltainen muoviruukku ei ole kovinkaan innostava, joten virkkasin sille oman ruukun trikookuteesta! Ohjeena käytin Lankavan Asteri-koria, mutta sovelsin hieman. En tehnyt viimeistä kerrosta ollenkaan, sillä mielestäni se näyttää paremmalta tuollaisena. 





Tein korin pienempänä, virkkasin ohjeen mukaan riville neljä saakka. Sitten aloitin reunan virkkaamisen. Pitsireunuksesta virkkasin vain ensimmäisen kerroksen. Tästä tuli oikein mukava vaikka reuna vähän repsottaakin. Mutta mitäs pienistä.



keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Koukussa!

Blogia kirjoittaa Kaisa, vastikään virkkaukseen hurahtanut nuori nainen. Käsityö ei ollut lempiaineitani koulussa. Niin kuutosluokalla kudotut sukat kuin seiskaluokalla ommeltu paita tuottivat päänvaivaa mutta nyt, vuosia myöhemmin olen löytänyt virkkauksesta rakkaan harrastuksen.



Kaikki alkoi, kun lueskelin viime keväänä Suuri Käsityö -lehteä, jossa esiteltiin virkattuja hyllynreuna-pitsejä. Olen aina haaveillut vanhasta pitsihuvilasta ja tottahan siellä pitää olla hyllyissä reunapitsit. Tajusin siis, että mistään ei tule mitään, jos en osaa virkata! Ei kun tuumasta toimeen. Hain innoissani kalalangan ja etsin käsiini koukun tietämättä ollenkaan, mitä pitäisi tehdä. Ketjusilmukka vielä onnistui mutta siihen se jäikin.



Äitini opetti minut tekemään isoäidinneliön ja pikkuhiljaa olen oppinut lukemaan vaativampiakin ohjeita. Nyt olen aivan koukussa. Kauppareissusta ei tule mitään jos en pääse lankahyllylle hypistelemään lankoja, Minne tahansa lähdenkin, mukana täytyy olla edes jonkinlainen virkkuu ajanvietteeksi. Pinterestini täyttyy virkkausideoista, lankoja on kertynyt kaksi korillista ja pää pursuaa ideoita. Virkattu matto on huoneen komistus ja virkattuja koreja löytyy sieltä täältä.

Tällä hetkellä keskeneräisenä on isoäidinneliöpeitto, johon ylläolevat neliöt eivät kuitenkaan liity. Tervetuloa seuraamaan, tuleeko peitosta koskaan valmista ja mitä muuta blogi tuo tullessaan!

- Kaisa Koukku